Tuomarin esittely
![]() |
Suuri kiitos kutsusta saapua tuomariksi Erikoisnäyttelyynne. Koirat ovat olleet intohimoni läpi elämäni.
Elämää snautserin kanssa olen viettänyt jo yli 30 vuotta. Ensimmäisen kääpiösnautserini sain 20-vuotiaana ja snautserin 23-vuotiaana. Kasvatan pippuri ja suola värisiä snautsereita Bonzen kennelnimellä. Ensimmäinen Bonzen- pentue syntyi vuonna 2013. Vuolasvirta kasvattajapalkinto minulle myönnettiin vuonna 2022. Kotoa löytyy tällä hetkellä viisi snautseria ja afgaaninvinttikoira.
Imin "koiraharrastusgeenin" jo äidinmaidossa ja leikillisesti olenkin sanonut että ”olen kasvanut koirien kanssa.” Oman koiran hankintaa ei tarvinnut kovasti perustella, vaan jo 8-vuotiaana sain ensimmäisen saksanpaimenkoirani. Tämä yksilö oli jo vanhempi neitonen, joka jäi eläkkeelle palveluskoiratehtävistä. Hyvin koulutettu saksanpaimenkoira oli erinomainen kumppani koko teini-iän.
Olen kasvattanut Bonzen-vuosieni aikana jo 20 kansainvälistä (FCI) muotovaliota. Minulla on myös ollut ilo omistaa upeita koiria, jotka ovat menestyneet niin Suomessa kuin maailmallakin. Unohtamatta loistavia opettajiani, jotka ovat lisänneet intohimoani snautserirotuihin ja tähän harrastukseen.
Ensimmäisen kääpiösnautserini hankittuani liityin Suomen Snautseri-Pinserikerhoon ja huomasin nopeasti olevani sen erittäin aktiivinen jäsen. Toimin vuosia Suomen Snautseri-Pinserikerhon sihteerinä. Olen ollut myös yksi Suomen Kääpiösnautserikerho Ry:n perustajajäsenistä ja toiminut vuosia yhdistyksen sihteerinä. Olen ollut myös aktiivisesti mukana Suomen Snautserikerho Ry:n toiminnassa, ja viimeaikainen tehtäväni on ollut toimia sen jalostustoimikunnan asiantuntijajäsenenä.
Tuomariksi valmistuin vuonna 2014 ja tuomaritehtäviä olen tehnyt hyvin valikoidusti sekä Suomessa että ulkomailla.
Suursnautserissa minua on aina viehättänyt luonne, toimintakyky, ulkonäkö ja liioittelemattomuus. Snautseri-tyyppi mittasuhteineen miellyttää silmääni. Karkea karvapeite on ehdoton osa tyyppiä. Olen aina pitänyt luonteikkaista ja itsevarmoista koirista.
Odotan innolla kesää ja tätä miellyttävää tehtävää. Nähdään siis Espoossa 17.6.
Päivi Takkinen