Vuosikokous 7.3.2015

8.3.2015

Vuosikokous 2015 järjestettiin 7.3.2015 jo tutuksi tulleella Ponnen Majalla, Espoossa.  Paikalle oli saapunut 31 aktiivista jäsentä. Tilaisuus alkoi vapaalla keskustelulla sekä nauttimalla juhlavuoden 2014 kunniaksi maukkaita voileipäkakkuja sekä erityistä ”riiseni”-kakkua. Niistä iso kiitos tekijälle, Tiia Taurulle. Hyvää oli!

Ennen varsinaista kokousta puheenjohtaja kiitti kaikkia vuoden 2014 talkoolaisia ja muita yhdistyksen hyväksi töitä tehneitä henkilöitä. Syysnäyttelytyöhön osallistuneille jaettiin SSSK pipot kiitoksena tästä yhdistyksen varainhankinnan kannalta merkittävän tapahtuman järjestelyissä mukana olemisesta. Vuoden aikana eri tapahtumissa mukana olleiden talkoolaisten kesken arvottiin viime vuoden tapaan erilaisia palkintoja. Talkoolaisten arpoja oli yhteensä 67 kpl, mukana useita henkilöitä jotka olivat olleet useissa tapahtumissa ja tehtävissä ja ansainneet näin useamman arvan. Lisäksi palkittiin mm. juhlavuoden paidalla kiitoksena yhdistyksen kirjanpidon ja tilinpäätöksen teosta Pauliina Lehtinen sekä ISPU-työstä Anu Suikkanen.  Erityisenä huomionosoituksena lahjoitettiin Pertti Lahtiselle yhdistyksen viiri hänen täytettyä 70 v. Anu Suikkaselle ojennettiin SKL:n myöntämä hopeinen ansiomerkki hänen ansiokkaasta  ja pitkästä työstään kennelmaailmassa.

”Who bites the best”- IPO-joukkueen arvontaa ei tarvinnut suorittaa koska ilmoittautuneita oli tähän mennessä tullut vain kaksi. Vahvistettiin joukkueeseen Anu Purola sekä Mia Luotamo. Joukkueessa tulee olla 3-5 koiraa joten todettiin, että ilmoittautumisaikaa jatketaan ja seuraava ilmoittaunut pääsee automaattisesti mukaan.

Sitten viralliseen osuuteen. Kokouksen puheenjohtajaksi  saapui jälleen luottopuheenjohtajamme John Nieminen sekä sihteeriksi  Minna Kaartinen. Käytiin läpi sääntöjen määräämät sekä esityslistalla olleet asiat. Kerhon taloudesta rahastonhoitajamme Tero Multanen kertoi, että kerhon taloudellinen tilanne on hyvä. Yhdistyksen ei tule tuottaa voittoa, joten 2015 budjettiin ei suurta tuottoa ole laitettu. Hyvä taloudellinen tilanne huomioidaan mm. leirin budjetoimisessa, jotta leirin hinta saataisiin mahdollisimman edulliseksi ja oikeudenmukaiseksi jäsenille. Lisäksi syysnäyttelyn tuottoa ei ole tänä vuonna.  Kerhon hyvän taloudellisen tilanteen vuoksi jäsenistöltä tuli ehdotus hallituksen palkkioiden nostamisesta, joka hyväksyttiin yksimielisesti. Myös jäsenmaksut säilyvät ennallaan eikä niihin ole korotuspaineita.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti jatkamaan Pauliina Palhovuo. Hallituksen jäseniä oli erovuorossa 3 kpl, joista yksimielisesti valittiin Tero Multanen jatkamaan hallituksessa sekä uusina jäseninä Minna Kaartinen sekä Paula Müller.

Jalostuksen tavoiteohjelma tulee uusia viideksi vuodeksi kerrallaan ja tässä yhteydessä myös Pevisan päivitys on suositeltavaa. Esitetty JTO ja Pevisa hyväksyttiin lähes sellaisenaan. Jalostuksen tavoiteohjelmaan ohjeistettiin lisäämään sosiaalisen median vaikutuksen huomioiminen mikä enenevässä määrin vaikuttaa henkilöiden mielikuviin rodustamme.

Kokouksen puheenjohtajan pestin otti haltuun Anu Suikkanen kun kokouksessa käsiteltiin ehdotusta John Niemisen kutsumisesta kunniapuheenjohtajaksi sekä Inger Raskin kutsumisesta kunniajäseneksi. Molemmat hyväksyttiin yksimielisesti raikuvien ablodien sekä liikutuksen kyyneleiden siivittämänä. Tarkempi henkilöesittely on luettavissa seuraavassa Riisenissä.

Kokouksen lopussa  käytiin vielä keskustelua talkootöiden sekä vastuunkantajien vähyydestä yhdistyksessä. Mm. 2015 Erikoisnäyttely joudutaan järjestämään aiemmista vuosista poiketen toisen näyttelyn yhteydessä koska etsinnöistä huolimatta erikoisnäyttelyn järjestelyvastuuseen ei ole henkilöä löytynyt. Valitettava tosiasia on se, että mikäli yhdistyksestä ei löydy henkilöä ottamaan järjestelyvastuuta, ei myöskään tapahtumia järjestetä. Hallitus toivookin jäsenistöltä aktiivisuutta asian suhteen.  Todettiin, että työmäärät eivät ole kovin suuria yhdelle henkilölle kun saamme muutamia tekijöitä sekä yhden henkilön organisoimaan asiaa.

Lisäksi Pia Saarikangas käytti puheenvuoron kertomalla, että tänä vuonna on tulossa Suomen historian ensimmäiset suursnautserit jotka tullaan rekisteröimään musta-hopea-värisiksi.  Jää nähtäväksi saammeko ko. värimuunnoksen jonain vuonna vielä viralliseksi.

Suuri kiitos kaikille mukanaolijoille!